Yleiset kilpailu- ja arvontasäännöt

Arvonta

1. Järjestäjä

Kilpailun tai arvonnan järjestäjä on Mediakonserni Keskisuomalainen / Keskisuomalainen Oyj tai siihen kuuluva media (lehti, radio). Jäljempänä käytetään nimitystä Mediakonserni Keskisuomalainen.

2. Palkinnot

Kilpailun tai arvonnan palkinnot tarjoavat yhteistyökumppani/yhteistyökumppanit ja/tai Mediakonserni Keskisuomalainen. Palkinnot arvotaan kampanjan aikana tai erikseen ilmoitettuna aikana, ja voittajille ilmoitetaan voitoista henkilökohtaisesti.

Mediakonserni Keskisuomalaisella on oikeus julkaista voittajan nimi tai voittajien nimet paikkakuntatietoineen omissa medioissaan, mikäli kilpailuun tai arvontaan osallistuminen on vaatinut henkilön aktiivista osallistumista. Tällä tarkoitetaan, että asiakas on täyttänyt paperisen/sähköisen lomakkeen, lähettänyt osallistumisestaan tekstiviestin tai soittanut vastauksensa kulloisenkin kilpailutavan mukaisesti. Mediakonserni Keskisuomalainen kysyy voittajalta luvan hänen nimen ja paikkakunnan julkaisuun, mikäli asiakas on osallistunut arvontaan passiivisesti eli arvonta on tehty esimerkiksi tietyn median kaikkien tilaajien kesken ilman erillistä henkilön osallistumista.

Palkinto on henkilökohtainen, eikä sitä voi vaihtaa rahaksi tai toiseksi palkinnoksi. Jos lähetys palautuu puutteellisten yhteystietojen perusteella, palkintoja ei jälleen lähetetä. Mikäli voittaja ei voi tai halua vastaanottaa palkintoa, arvotaan palkinnolle välittömästi uusi voittaja. Mikäli voittaja ei reagoi Mediakonserni Keskisuomalaisen viestiin voitosta kolmen päivän kuluessa, arvotaan palkinnolle uusi voittaja. Mikäli palkintoa ei lunasteta annettujen ohjeiden mukaisesti esimerkiksi annettuun määräpäivään mennessä, palkinto mitätöityy.

Mediakonserni Keskisuomalainen tai sen yhteistyökumppani vastaa palkintojen toimituksesta ja mahdollisesta arpajaisverosta tai lahjaverosta ellei toisin sovita. Yhteistyökumppanin ja Mediakonserni Keskisuomalaisen työntekijät perheineen eivät voi osallistua kilpailuihin. Kilpailut ovat aina voimassa kampanjan ajan. Mikäli kilpailu perustuu tietoon/osaamiseen, palkinnot ovat veronalaista tuloa eli voittaja maksaa voittosummasta veroa oman veroprosenttinsa mukaan, jolloin voittajan tulee toimittaa palkkion maksamiseksi verokortti.

Osallistuessasi Mediakonserni Keskisuomalaisen verkkopalvelussa olevaan kilpailuun noudatamme kulloinkin voimassa olevaa lainsäädäntöä.

3. Osallistuminen

Force major tilanteissa Mediakonserni Keskisuomalainen ei ole vastuussa. Mikäli esimerkiksi konsertti, matka tai muu tapahtuma, johon osallistuja on voittanut liput, peruuntuu Mediakonserni Keskisuomalaisesta riippumattomista syistä, Mediakonserni Keskisuomalainen ei ole vastuussa. Lippuja ei myöskään voi lunastaa rahana eikä Mediakonserni Keskisuomalainen ole korvausvelvollinen voittajalle.

Jos kilpailuun osallistuminen edellyttää 18 vuoden ikää, siitä ilmoitetaan erikseen. Esimerkiksi VIP-kutsu paikkaan, joka toimii samalla anniskelualueena. Sääntöjä voidaan muuttaa koska tahansa. Mediakonserni Keskisuomalainen pitää oikeuden muuttaa kilpailuiden sääntöjä kaikkina ajankohtina.

4. Käyttöoikeus

Jos Asiakas osallistuu kilpailuun tekstillä, kuvalla, ääni- tai videotiedostolla tai muulla pyydetyllä materiaalille, hän luovuttaa materiaalin käyttöoikeuden Mediakonserni Keskisuomalaiselle sekä yhteistyökumppanille, ja antaa luvan julkaista materiaalin Mediakonserni Keskisuomalaisen medioissa tai Facebook-, Twitter- ja Instagram-sivuilla ja muilla sosiaalisen median alustoilla sekä yhteistyökumppanin vastaavilla alustoilla.

5. Henkilötietojen käsittely

Osallistumisen yhteydessä annettuja henkilötietoja käytetään voittajien tavoittamiseen ja mahdollisten palkintojen toimittamiseen. Mikäli kilpailun kautta kerättyjä tietoja käytetään markkinointiin, pyydetään markkinointilupa kilpailulomakkeella tietojen keräyksen yhteydessä. Tiedot voidaan luovuttaa kolmannelle osapuolelle, mikäli kilpailu järjestetään yhteistyössä kolmannen osapuolen kanssa. Vain tiedot, joihin on kerätty markkinointilupa, luovutetaan eteenpäin. Markkinointiviesteistä voi kieltäytyä milloin tahansa. Ilman markkinointilupaa olevat henkilötiedot poistetaan kilpailun päätyttyä. Henkilötietojen käsittely noudattaa Keskisuomalainen Oyj:n  tietosuojalauseketta.

6. Osallistujan velvollisuus

Kilpailuun tai arvontaan osallistujat sitoutuvat noudattamaan lakia, hyvää tapaa ja näitä sääntöjä.

7. Tutustu myös kilpailukohtaisiin sääntöihin