Tärkeimmät asiat jatkuvat sukupolvelta toiselle. Kaikki hyvä ei kuitenkaan periydy geenejä pitkin ja siksi yhteiset hetket ovat arvokkaita.
Luotettavalla ja laadukkaalla sisällöllä on merkitys sekä omassa että koko maailman kasvutarinassa. Riippumatta siitä kuinka erilaisia olemme, löydämme yhteisiä ja yhdistäviä puheenaiheita.
Kerro meille oma uutismuistosi ja voita vuoden lehdet!
”Muistan, kun isä luki Etelä-Suomen Sanomista, että Rauma-Repolan saha lopettaa. Muutamaa vuotta myöhemmin satama-alue oli jo viihtyisä ajanviettopaikka ja kävimme siellä usein jäätelöllä.”
Mikä on sinun vaikuttavin uutishetkesi, jonka olet viettänyt Etelä-Suomen Sanomien parissa? Paikallinen puheenaihe tai maailmanlaajuinen ilmiö – kerro meille oma uutismuistosi ja osallistut vuoden lehtien arvontaan.
Arvontasäännöt
Arvontaan voi osallistua 1.9.-30.10.2022 välisenä aikana. Voittajat arvotaan 8.11.2022 ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti heidän ilmoittamiinsa puhelinnumeroihin tai sähköpostiosoitteisiin. Osallistumalla arvontaan asiakas luovuttaa uutismuistonsa käyttöoikeuden Mediatalo Keskisuomalaiselle ja antaa luvan julkaista materiaalin sellaisenaan tai muokattuna Mediatalo Keskisuomalaisen medioissa tai Facebook-, Twitter- ja Instagram-sivuilla ja muilla sosiaalisen median alustoilla. Tarkemmat arvontasäännöt löydät täältä >>