Mikä on lukuoikeus?
Lukuoikeus tarkoittaa pääsyä tuotteen maksulliseen digisisältöön. Kaikki Mediakonserni Keskisuomalaisen tilaukset sisältävät lukuoikeuden tilatun tuotteen digisisältöön. Se mahdollistaa lukuoikeuden tuotteen digipalvelun koko sisältöön kaikilla tuetuilla päätelaitteilla. Saat siis rajattoman digisisältöjen lukuoikeuden vuoden jokaisena päivänä. Suurimman hyödyn saat asentamalla sovellukset tabletille tai älypuhelimelle ja jakamalla lukuoikeuden samassa taloudessa asuville perheenjäsenillesi.
Lukuoikeuden voi jakaa kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Lukuoikeuksia voi lisätä tai poistaa vain päätilaaja. Perheenjäsenet tekevät omat henkilökohtaiset Mediatunnukset saamansa sähköpostiviestin mukaisesti.
Käyttöehtojemme mukaan Mediatunnusta ja salasanaa ei saa jakaa tilaajatalouden ulkopuolelle. Henkilökohtaisia mediatunnuksia ei myöskään kannata antaa ulkopuolisille, koska näin tehdessä muut ihmiset pääsevät käsiksi henkilökohtaisiin tilaustietoihin ja voivat esimerkiksi kommentoida juttuja toisen henkilön nimissä. Mediatunnuksen hallussapitäjä voi myös vaihtaa tunnukselle kirjattua salasanaa. Tällöin voidaan päätyä tilanteeseen, jossa tilaaja ei pääse lukemaan maksamaansa tuotetta.
Miten jaan lukuoikeuden?
Lehti ja digi- sekä digitilaus oikeuttaa tilaajan jakamaan digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Tilaaja tekee jaon itse ja lähettää perheenjäsenelleen kutsun henkilökohtaisen Mediatunnuksen luomiseen.
Lukuoikeuden jakaminen tapahtuu seuraavasti:
- Kirjaudu sisään omien tietojen hallintaan Mediatunnuksellasi osoitteessa https://media.portal.worldoftulo.com/
- Siirry Voimassa olevat tilaukset -välilehdelle.
- Klikkaa Jaa paketti -painiketta halutun tilauksen kohdalla. Jaa Paketti -painike näkyy vain, jos tuotteeseen liittyy jakomahdollisuus.
- Avautuvassa näkymässä tilauksen omistaja lähettää perheenjäsenensä sähköpostiin kutsun, jonka kautta perheenjäsen luo itselleen oman Mediatunnuksen. Kirjoita sähköpostikenttiin perheenjäsentesi sähköpostiosoitteet. Palvelu lähettää viestin lukuoikeuden jaosta ilmoittamiisi sähköposteihin. Henkilö, jolle jaat lukuoikeuden voi käyttää palveluaan omalla Mediatunnuksellaan. Mikäli hänellä ei vielä ole Mediatunnusta, voi tunnuksen luoda saapuneen viestin kautta.
Mitä lukuoikeuden tehnyt perheenjäsen voi tehdä?
Lukuoikeuden saanut henkilö voi lukea sisältöjä lehden verkkopalvelusta, näköislehdestä ja sovelluksista. Tällöin lukuoikeuden saanut perheenjäsen voi käyttää uutissovellusta ja päivän lehti -sovellusta omalla laitteellaan (iOs ja Android). Lisäksi hän voi kommentoida juttuja kommenttipalstalla.
Suurimman hyödyn perheenjäsen saa asentamalla sovellukset käyttämilleen laitteille ja käyttämällä digisisältöjä rajattomasti vuoden jokaisena päivänä.
Lukuoikeuden saanut henkilö ei voi tehdä muutoksia päätilaukseen tai jakaa oikeuksia muille henkilöille. Jokainen lukuoikeuden saanut henkilö lukee sisältöjä ja käyttää palvelua omalla Mediatunnuksellaan eli sähköpostiosoitteellaan ja salasanallaan.
Miten perun lukuoikeuden?
Voit poistaa lukuoikeuden haluamaltasi henkilöltä Jaa paketti -näkymän kautta painamalla sähköpostiosoitteen vieressä näkyvää rastia.
Löydät Jaa paketti -näkymän seuraavasti:
- Kirjaudu sisään omien tietojen hallintaan Mediatunnuksellasi osoitteessa https://media.portal.worldoftulo.com/
- Siirry Voimassa olevat tilaukset -välilehdelle.
- Klikkaa Jaa paketti -painiketta halutun tilauksen kohdalla.
- Poista haluamasi lukuoikeus sähköpostiosoitteen vieressä olevasta rastista.
Jaettu digilukuoikeus on voimassa yhtä pitkään kuin päätilaus, ellei päätilauksen tekijä peru jakamaansa lukuoikeutta. Tilauksen päättyessä päättyvät myös jaetut lukuoikeudet.
Mihin tuotteisiin lukuoikeus kuuluu?
Kaikki Mediakonserni Keskisuomalaisen lehti ja digi- sekä digitilaukset sisältävät täyden lukuoikeuden tilatun lehden/tuotteen digisisältöön.
Mini-tilaus sisältää lukuoikeuden tilatun lehden/tuotteen verkkopalveluun & sovelluksiin, mutta ei näköislehteen.
Miksi en voi jakaa omaa tunnustani?
Lukuoikeuksia voi lisätä tai poistaa vain päätilaaja. Käyttöehtojemme mukaan Mediatunnusta ja salasanaa ei saa jakaa tilaajatalouden ulkopuolelle. Tunnuksia ei myöskään kannata antaa ulkopuolisille, koska näin tehdessä muut ihmiset pääsevät käsiksi henkilökohtaisiin tilaustietoihin ja voivat esimerkiksi kommentoida juttuja toisen henkilön nimissä. Mediatunnuksen hallussapitäjä voi myös vaihtaa tunnukselle kirjattua salasanaa. Tällöin voidaan päätyä tilanteeseen, jossa tilaaja ei pääse lukemaan maksamaansa lehteä.
Päättyykö lukuoikeus kaikilta, kun perun tilaukseni?
Kyllä. Tilauksen päättyessä tai muuttuessa sellaiseksi, ettei lukuoikeus kuulu tilaustyyppiin, päättyvät myös tilaukselle annetut lisälukuoikeudet.
Minulla on ongelmia kirjautua sisään verkkopalveluihin. Mitä teen?
Katso ohjevideo tästä linkistä.
Tarkista, että yrität kirjautua sisään oikeilla tiedoilla. Mediatunnuksen käyttäjätunnus on sähköpostiosoite. Salasana on itse määrittelemäsi. Mikäli et muista salasanaasi tai haluat muuttaa sen, tilaa salasanan vaihtolinkki sähköpostiisi.
Mikäli salasanasi on oikea ja kirjautumisongelma ei poistu, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.
Olen unohtanut salasanani. Miten saan uuden?
Mediatunnuksesi käyttäjätunnus on sähköpostiosoite. Jos olet unohtanut Mediatunnuksesi salasanan, voit tilata salasanan vaihtamiseen tarkoitetun kertakäyttöisen linkin sähköpostiisi.
Mistä löydän näköislehden arkiston?
Mistä löydän säätiedon?
Verkkopalvelussamme ei ole enää sääpalvelua. Teemme kuitenkin jatkossakin säähän liittyviä juttuja, sillä ne tutkitusti kiinnostavat lukijoitamme.
Mitkä jutut ovat maksullisia ja mitkä maksuttomia?
Osa verkkopalveluidemme sisällöstä on tarkoitettu vain digitilaajille. Käyttääksesi tilaukseesi kuuluvia digisisältöjä, sinun pitää olla kirjautuneena Mediatunnuksellasi.
Kun jutun avaa, maksullisuuden näkee siitä, että ruudulle tulee kehotus tilata lehti tai kirjautua sisään jutun lukemiseksi. Sisäänkirjautunut tilaaja ei näe maksullisuutta mistään, vaan hän voi lukea rajattomasti kaikkea sisältöä ilman keskeytyksiä. Esimerkiksi etusivulla tai muissa juttulistauksissa ei ole enää erikseen merkitty maksullisia juttuja.
Miksi verkkopalvelun kaikki jutut eivät ole ilmaisia, vaikka verkossa on paljon ilmaisia sisältöjä?
Laadukkaan paikallisen journalismin tekeminen on mahdotonta ilman tilaustuloja. Konkreettisesti kyse on siitä, että toimittajat saavat palkkaa asioiden seuraamisesta ja juttujen tekemisestä. Jos työn tulokset jaettaisiin ilmaiseksi, sanomalehdellä ei olisi enää taloudellisia edellytyksiä toimia. Muiden verkkopalveluiden ilmaisuus voi perustua esimerkiksi käyttäjän seuraamiseen ja tiedon myymiseen mainostajille, kuten Googlella ja Facebookilla. Ilmaisen sisällön taustalla voi olla myös jokin aatteellinen tai kaupallinen taho, joka haluaa saada omaa asiaansa edistettyä. Ylen sisällöt taas eivät ole ilmaisia, vaan suomalaiset maksavat niistä veroina. Kaikki merkittävät tilattavat sanomalehdet ovat nykyisin tilaajamaksullisia myös verkossa.
Miten voin kommentoida?
Kommentointi vaatii kirjautumisen sisään Mediatunnuksella sekä voimassa olevan tilauksen. Ilman tilausta ei voi kommentoida juttuja, vaikka ne olisivat maksuttomia.
Kommenttini hylättiin, mihin voin valittaa?
Kommentteja tulee niin suuri määrä, ettei meillä valitettavasti ole mahdollisuutta perustella yksittäisiin viesteihin liittyviä päätöksiä tai käydä keskustelua moderointiratkaisuista.
Miksi kirjoittamaani kommenttia ei ole julkaistu?
Tarkastamme kommentit ennen julkaisua. Kommenttien tarkastamisesta vastaa Suomen Tietotoimisto STT. Kommentteja tarkastetaan joka päivä kello 7–24. Emme julkaise kommentteja, joihin sisältyy kunnianloukkauksia, yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä, rasismia, uhkailua, mainontaa tai huonoa käytöstä. Emme julkaise myöskään huutelua, joka ei vie keskustelua eteenpäin. Kommentteja tulee niin paljon, ettemme pysty perustelemaan yksittäisiä julkaisupäätöksiä. STT noudattaa viestien tarkastamisessa moderointiperiaatteita, jotka löytyvät täältä: stt.fi/tyylikirja/moderointi/moderointiperiaatteet
Miksi minun kommenttini hylättiin mutta toisen kirjoittajan samanlainen kommentti on julkaistu?
Juttuihimme tulee niin paljon kommentteja, että valitettavasti toimituksella ei ole mahdollisuutta perustella yksittäisten kommenttien hylkäyspäätöksiä. Kommenttien tarkastuksessa pyritään noudattamaan mahdollisimman yhteneväistä linjaa, mutta kun tarkastustyötä tekevät ihmiset, emme koskaan pysty täydelliseen virheettömyyteen.
Voinko lukea juttuja ilmaiseksi?
Verkkopalvelu on tehty ensisijaisesti maksaville tilaajille. Suuri osa sisällöstä on maksullista. Maksullisia juttuja voivat lukea vain sisäänkirjautuneet käyttäjät, joiden tilaus on voimassa. Palvelussa julkaistaan lisäksi maksuttomia juttuja, jotka ovat kaikkien käyttäjien luettavissa ilman tilausta tai sisäänkirjautumista.
Toimitus päättää tapauskohtaisesti, mikä juttu on maksullinen ja mikä maksuton.
Millä selaimilla ja tietokoneen käyttöjärjestelmillä voin käyttää verkkopalveluita?
Kaikki verkkopalvelumme toimivat yleisimmillä nykyaikaisilla verkkoselaimilla ja käyttöjärjestelmillä. Varmistaaksesi verkkosivujen parhaan mahdollisen toiminnan sinun kannattaa ladata laitteellesi mahdollisimman tuore selainversio ja päivittää selaintasi sitä mukaa kun päivityksiä on saatavilla. Myös selaimen asetukset ja mahdolliset lisäosat voivat vaikuttaa palveluiden toimintaan.
Emme takaa palveluiden toimivuutta Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmilla selainversioilla.
Voinko jakaa maksullisen jutun sosiaalisen median palveluihin?
Kaikki jutut voi jakaa sosiaalisen median palveluihin, kuten Facebookiin, Twitteriin ja WhatsAppiin. Juttujen yläreunassa ja lopussa on jakopainike, josta pystyt jakamaan jutun tavallisimpiin sosiaalisen median palveluihin. Osoitteen voi myös kopioida selaimen osoiteriviltä. Jos sosiaaliseen mediaan jaettu juttu on maksullinen, ei-tilaajat näkevät siitä vain alun. Tilaajat voivat lukea jutun kokonaan myös sosiaalisen median palveluiden kautta.
Miten vaihdan nimen, joka näkyy kommenttien kirjoittajana?
Nimi, jolla lukija kirjoittaa kommentin, näkyy viestinkirjoituskentän yläpuolella. Ellet ole valinnut itsellesi nimimerkkiä, oletuksena näkyy koko nimesi, jolla olet tehnyt tilauksen. Kommenteissa näkyvän nimen voi vaihtaa Tili-valikon alta löytyvästä Omat tiedot -linkistä. Kommentteihin haluttu nimi kirjoitetaan kohtaan Nimimerkki ja painetaan Tallenna. Sama nimimerkki voi olla käytössä vain yhdellä Mediatunnuksella. Yhteen Mediatunnukseen voi olla yhdistetty vain yksi nimi tai nimimerkki: jos nimimerkin vaihtaa, se vaihtuu myös kaikkiin lukijan aiemmin kirjoittamiin viesteihin.
Olen jo kirjautunut, mutta en pääse lukemaan kaikkia juttuja. Miksi en?
Onhan tilaus voimassa? Omat tilaukset näkee painamalla oikean yläkulman Tili-valikon alta löytyvää Omat tiedot -linkkiä. Linkki näkyy vain kirjautuneille käyttäjille, eli jos linkkiä ei näy, kirjaudu sisään ensin. Omat tiedot -sivulta on kohta Voimassa olevat tilaukset.
Jos tilauksesi ei näy Voimassa olet tilaukset – kohdassa, tarkistathan, että Mediatunnukseesi on yhdistetty asiakasnumerosi. Asiakasnumerosi löydät esimerkiksi viimeisimmästä tilauslaskustasi. Lue lisää Mediatunnuksesta täältä >>
Miten löydän aiemmin julkaistun jutun?
Kaikkien verkkopalvelun osastonäkymien alareunassa on rajaton sivutus aiempiin juttuihin. Sivutuslinkkejä painamalla voit peruuttaa rajattomasti taaksepäin historiassa. Jos et tiedä, missä osastossa juttu on julkaistu, sivutustoimintoa kannattaa käyttää Uusimmat-sivulla, josta löytyy kaikki palvelussa julkaistu journalistinen sisältö aikajärjestyksessä. Jos etsittävä juttu on hyvin vanha, todennäköisesti paras keino sen löytämiseen on valikon alta löytyvä Etsi sivustolta-toiminto.
Miten pääsen takaisin etusivulle?
Etusivulle pääset takaisin yläreunan valikosta tai painamalla sivun ylälaidassa olevaa lehden nimiötä.
Mitä eroa on rekisteröitymisellä ja kirjautumisella?
Rekisteröitymisellä tarkoitetaan Mediatunnuksen luomista, joka tarvitsee tehdä vain kerran. Kun rekisteröityminen on tehty, sinulla on käytössäsi Mediatunnus (sähköpostiosoitteesi ja salasana), joilla voit jatkossa kirjautua palveluihin.
Voit luoda Mediatunnuksen käyttöösi helposti osoitteessa oma.media.fi/mediatunnukset
Miten luon Mediatunnuksen eli käyttäjätunnuksen palveluihin?
Käyttäjätunnuksen eli Mediatunnuksen voit saada käyttöösi kahdella eri tavalla:
- Voit luoda Mediatunnuksen itsellesi verkkopalveluissamme milloin haluat. Katso tarkemmat ohjeet Mediatunnuksen luomiseen tästä.
- Kun teet tilauksen ja kerrot sähköpostiosoitteesi, asiakaspalvelumme luo sinulle Mediatunnuksen automaattisesti. Kun olemme luoneet tunnuksen, saat sähköpostiisi ohjeen salasanan määrittämiseen.
Minulla on ongelmia kirjautua sisään verkkopalveluihin. Mitä teen?
Katso ohjevideo tästä linkistä.
Tarkista, että yrität kirjautua sisään oikeilla tiedoilla. Mediatunnuksen käyttäjätunnus on sähköpostiosoite. Salasana on itse määrittelemäsi. Mikäli et muista salasanaasi tai haluat muuttaa sen, tilaa salasanan vaihtolinkki sähköpostiisi.
Mikäli salasanasi on oikea ja kirjautumisongelma ei poistu, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.
Olen unohtanut salasanani. Miten saan uuden?
Mediatunnuksesi käyttäjätunnus on sähköpostiosoite. Jos olet unohtanut Mediatunnuksesi salasanan, voit tilata salasanan vaihtamiseen tarkoitetun kertakäyttöisen linkin sähköpostiisi.
Mikä on Mediatunnus?
Mediatunnus on Mediakonserni Keskisuomalaisen sähköisten palveluiden käyttöä varten luotava käyttäjätunnus (= sähköpostiosoite ja itse luotu salasana). Mediatunnus on maksuton, ja voit luoda sen itsellesi milloin tahansa.
Kun olet kirjautunut Mediatunnuksella, voit käyttää tilaukseesi kuuluvia palveluja verkossa, tehdä uusia tilauksia ja esim. osoitteenmuutoksen tai jakelunkeskeytyksen. Lisäksi voit osallistua keskusteluun verkkopalvelussamme.
Miksi Mediatunnus kannattaa luoda?
Kun olet kirjautuneena Mediatunnuksellasi, saat käyttöösi kaikki tilaukseesi liittyvät palvelut. Voit kommentoida juttuja ja lukea vain tilaajille tarkoitettuja sisältöjä, mikäli sinulla on tilaus voimassa.
Lisäksi voit tehdä jakelunkeskeytyksiä, osoitteenmuutoksia ja uusia tilauksia. Tekemällä tilausmuutokset verkossa vältyt mahdolliselta odottamiselta asiakaspalvelussa. Verkossa voit asioida vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä – silloin kun sinulle parhaiten sopii!
Voinko käyttää samaa Mediatunnusta eri verkkopalveluissa?
Kyllä voit. Yhdellä Mediatunnuksella voit kirjautua sisään mihin tahansa Mediakonserni Keskisuomalaisen sanomalehtien verkkosivuille, osallistua keskusteluun ja tehdä muutoksia omiin tietoihisi. Sinun ei siis tarvitse luoda uutta Mediatunnusta käyttääksesi eri lehtien palveluita.
Miksi Mediatunnusta varten tarvitaan toimiva sähköpostiosoite?
Sähköpostiosoitteesi toimii käyttäjätunnuksena. Kun hankit Mediatunnuksen, saat tunnuksen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Tilatessasi tuotteita verkossa saat tilausvahvistuksen sähköpostiisi. Jos unohdat salasanasi, voit tilata salasanan vaihtolinkin sähköpostiisi.
Miten kirjaudun sisään verkkopalvelussa?
Katso ohjevideo tästä linkistä.
Kirjautuminen onnistuu kahta reittiä:
- Oikean yläkulman Tili-valikosta löytyy linkki Kirjaudu.
2. Kun luet maksullista juttua, tilaamisen lisäksi löydät vaihtoehdoista kohdan Oletko jo tilaaja? Kirjaudu. Linkkiä painamalla pääset kirjautumaan.
Verkkosivuille kannattaa tallentaa käyttäjätunnus ja salasana selaimen muistiin, jotta kirjautuminen onnistuu seuraavalla kerralla nopeasti. Selain yleensä kysyy lupaa tallentamiseen ensimmäisellä kirjautumiskerralla.
Mediatunnuksesi käyttäjätunnus on sähköpostiosoite. Mikäli et muista Mediatunnuksesi salasanaa, voit tilata uuden tästä >>
HUOM! Jos sinulla on jo Mediatunnus, mutta et pääse kirjautumaan sisälle, sinun tulee tilata uusi salasana, sillä et voi liittää tilaustasi toiseen Mediatunnukseen. Uutta salasanaa tilatessasi järjestelmä ilmoittaa, mikäli antamallasi sähköpostiosoitteella ei ole luotu Mediatunnusta.
Miten saan poistettua Mediatunnukseni ja tietoni?
Jos haluat poistaa asiakastietosi tai tarkastaa mitä tietoja sinusta on kerätty Mediakonserni Keskisuomalaisen asiakasrekistereihin, toimi Keskisuomalaisen tietosuojaohjeistuksen mukaisesti: www.keskisuomalainen.com/tietosuoja
Mitä eroa on uutissovelluksella ja päivän lehti -sovelluksella?
Uutissovelluksella pääset lukemaan verkkopalvelumme uutiset. Sen pääset lataamaan vain verkkosivuiltamme, eikä sitä löydy sovelluskaupoista.
Päivän lehti -sovelluksella pääset lukemaan näköislehden liitteineen. Se ei sisällä verkkopalvelumme uutisia. Päivän lehti -sovelluksen voit ladata sovelluskaupastasi.
Mistä saan uutissovelluksen? Maksaako sovellus erikseen?
Uutissovelluksen voit ladata verkkopalvelustamme osoitteesta Uutis-Jousi.fi/asenna.
Sovellus on ilmainen. Osa sisällöistä ovat maksuttomia ja osan lukemiseen tarvitset voimassa olevan tilauksen (lehti ja digi tai pelkän digitilauksen) sekä Mediatunnuksen.
Mitä mainoksia sovelluksissa on?
Näköislehdessä on aivan samat mainokset kuin paperilehdessäkin.
Sovelluksessa on ajoittain myös erilaista mainontaa kuin esimerkiksi paperisessa lehdessä.
Tarkoitus on että tuotteemme palvelevat entistä paremmin lukijoita sekä ilmoittaja-asiakkaitamme.
Sovellus herjaa ”Virheellinen käyttäjätunnus tai salasana”, mitä teen?
Ongelmaan voi olla useita ratkaisuvaihtoehtoja.
- Varmista salasanan kirjoitusasu. Sovelluksiin liittyvät kirjautumisongelmat liittyvät usein väärään salasanaan. Useat mobiililaitteet muuttavat tekstikenttään syötettävän tekstin ensimmäisen kirjaimen oletuksena isoksi alkukirjaimeksi, jolloin salasana ei täsmää Mediatunnukseen määritetyn salasanan kanssa. Mikäli et muista salasanaasi tai haluat muuttaa sen, tilaa salasanan vaihtolinkki sähköpostiisi.
- Onhan Päivän lehti -sovelluksen versiosi päivitetty uusimpaan? Käy tarkistamassa tuorein versionumero sovelluskaupastasi (ohje kysymyksessä Sovellus meni jumiin. Mitä teen?).
- Olethan käynyt verkkoselaimen kautta kirjautumassa? Kannattaa kokeilla, että Mediatunnuksesi toimii ja digitilauksesi näkyy omissa tuotteissasi. Näköislehden pääsee lukemaan mobiililaitteissa myös selaimella. Salasanan vaihtaminen Mediatunnukseen voi myös auttaa kirjautumisongelmissa.
- Selaimen muistissa on vanha salasana. Pyyhi salasana kenttä tyhjäksi ja kirjoita salasana uudelleen.
Mikäli et muista salasanaasi tai haluat muuttaa sen, tilaa salasanan vaihtolinkki sähköpostiisi.
Mikäli salasanasi on oikea ja kirjautumisongelma ei poistu, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.
Miten kirjaudun ulos uutissovelluksesta?
Kirjautuaksesi ulos uutissovelluksesta valitse oikeasta ylänurkasta Asiakas-valikko ja sieltä kirjaudu ulos.
Mitkä ovat uutissovelluksen järjestelmävaatimukset?
iOS: uutissovelluksen asentaminen vaatii Safari-selaimen käyttöä.
Android: uutissovelluksen asentaminen vaatii Chrome-selaimen käyttöä.
Miten jakelunkeskeytys vaikuttaa laskutukseen?
Paperilehden kestotilauksen jakelunkeskeytystä hyvitetään keskeytysajalta tilausaikana siten, että seuraavan laskutusjakson alku siirtyy eteenpäin. Määräaikaisten lehtitilausten jakelunkeskeytyksiä ei hyvitetä. Verkkotuotteiden tilausta ei voi keskeyttää eikä verkkotuotteen käyttämättä jättämisestä voi saada hyvitystä.
Mikäli paperilehden tilaukseen liittyy digitaalinen lukuoikeus (yhdistelmätilaus), jää sen käyttöoikeus voimaan paperilehden jakelunkeskeytyksen ajaksi. Jakelunkeskeytys siirtää seuraavan laskutusjakson alkua eteenpäin keskeytysajalla. Hyvitettävästä ajasta vähennetään kuitenkin Verkko-tuotteen normaalihintaa vastaava aika keskeytyksen pituuden perusteella.
Sain maksumuistutuksen, mitä teen?
Tarkista, oletko jo maksanut laskun aikaisemmin. Jos näin ei ole, lasku tulee maksaa eräpäivään mennessä, jottei se siirry perintätoimistoon.
Tarkista myös mihin osoitteeseen alkuperäinen lasku on mennyt ja tee tarvittaessa osoitteenmuutos itsepalvelussa.
Jos lasku on maksettu, mutta siitä tuli muistutus, tarkista pankistasi, milloin lasku on maksettu, mille tilille se on maksettu, mikä on arkistointitunnus, mitä viitenumeroa tai viitettä maksussa on käytetty ja maksun summa. Tarvitsemme nämä tiedot tai kopion maksukuitista, jotta voimme selvittää mitä suorituksellesi on tapahtunut.
Maksaessasi käytä aina viitenumeroa viimeisimmältä laskultasi. Viitteettöminä maksetuista suorituksista joudumme laittamaan pankkiin kyselyn asiakkaan osoitetietojen selvittämiseksi. Tähän menee pankista riippuen aikaa päivistä viikkoihin.
Maksoin tilauslaskuni vahingossa kahteen kertaan, mitä teen?
Tilauksesta maksettu ylimääräinen maksu huomioidaan seuraavan tilausjakson laskussa tai käytetään asiakkaalla olevaan avoimeen saatavaamme.
Jos haluat, että hyvityksen sijaan raha palautetaan tilillesi, ilmoita tilinumerosi oman lehtesi asiakaspalveluun. Ylimääräisen maksun palautuksesta perimme käsittelykulun 5 euroa. Käsittelykulua ei veloiteta, jos ylimääräinen maksu käytetään seuraavan tilauslaskun maksamiseen tai jos rahan palauttaminen liittyy kuolemantapaukseen.
Voinko maksaa tilauslaskun useammassa erässä?
Voit sopia kestotilauksen maksuvälin 12, 6, 4, 3, 2 tai 1 kuukauden välein. Mitä pidempi laskutusväli, sen edullisemmaksi päivittäinen lehti tulee. Määräaikaisen tilauksen voi maksaa erissä vain, jos siitä on erikseen mainittu. Voit muuttaa tilauksesi maksuväliä ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun.
Voinko saada tilauslaskulle lisää maksuaikaa?
Voit muuttaa laskusi eräpäivää helpoiten käyttäjätilisi Omat tiedot -osiossa Avoimet laskut-painikkeesta.
Sieltä löydät Muuta eräpäivää -kohdan, jossa pääset muokkaamaan eräpäivää. Voit siirtää eräpäivää yhden kerran enintään 2 viikkoa / lasku. Eräpäivän siirrosta ja maksusuunnitelmasta voit myös keskustella asiakaspalvelumme kanssa. Katso asiakaspalvelun yhteystiedot täältä.
Unohdin maksaa tilauslaskuni eräpäivänä, mitä tapahtuu?
Lähetämme sinulle erääntyneestä laskusta maksumuistutuksen. Maksumuistutuksen lähettämisestä perimme 5 euron suuruisen maksumuistutusmaksun. Jos maksumuistutusta ei makseta viimeistään eräpäivänä, lehden jakelu keskeytetään 7 päivän kuluttua maksumuistutuksen eräpäivästä.
Jos et maksa maksumuistutusta, lähetämme loppulaskun niitä lehdistä, jotka sinulle toimitettiin ennen tilauksen keskeyttämistä. Jos loppulaskua ei makseta viimeistään eräpäivänä, siirrämme saatavan perintätoimiston hoidettavaksi. Sen jälkeen laskun perintään liittyy lehtimaksun lisäksi perintätoimiston veloittamia korko- ja käsittelykuluja.
Uusi tilaus/tilausjakso ei voi alkaa mihinkään Mediakonserni Keskisuomalaisen tuotteeseen, jos asiakkaalla on erääntyneitä maksamattomia laskuja tai lasku on siirretty perintään. Mediakonserni Keskisuomalaisella on oikeus keskeyttää tai irtisanoa tilaus, jos tilausta ei ole maksettu sopimuksen mukaisesti.
Laskutus- ja maksuvaihtoehdot
Tilatessasi verkkosivulla, voit maksaa tilauksen verkkopankissa tai luottokortilla. Voit tilata tilauksesi myös laskulle, jonka toimitamme paperilaskuna. Veloitamme asiakkaalle lähetettävästä paperilaskusta 4,90 €:n käsittely- ja postituskulun (sis. alv.) Laskulla maksaessasi tarkista aina, että maksusi viitenumero ja summa ovat samat kuin laskun viitenumero ja summa. Näin varmistat maksusi kirjautumisen oikein!
Tarjottavat maksutavat voivat vaihdella lehti-, tilauslaji- tai kampanjakohtaisesti. Lue lisää tilauslaskutuksesta täältä.
Mistä löydän avoimet tilauslaskuni?
Pääset katsomaan avoimia tilauslaskujasi käyttäjätilisi Omat tiedot -osiosta tai suoraan Avoimet laskut -linkin kautta. Laskutietojen näkeminen edellyttää kirjautumista.
Verkkotilausten ja -maksujen ostoshistoria
Pääset katsomaan verkossa tekemiäsi ja maksamiasi tilauksia käyttäjätilisi Omat tiedot -osiosta Ostoshistoria-välilehdellä. Tietojen näkeminen edellyttää kirjautumista Mediatunnuksellasi.
Ostoshistoria-välilehdellä saat myös avattua ja tulostettua verkossa tehdyn ja maksetun tilauksen maksukuitin.
Osoitteeni muuttuu, riittääkö Postille tehty osoitteenmuutos?
Postille ja väestörekisterikeskukseen tehty osoitteenmuutos ei välity sanomalehtiin, joten uusi osoite tulee ilmoittaa myös tilaamallesi lehdelle. Tämä koskee sekä painetun lehden että digitaalisen sisällön tuotteita. Osoitemuutoksen voit tehdä kätevästi verkossa.
Mistä löydän asiakasnumeroni?
Löydät asiakasnumerosi tilauslaskusta. Voit myös kysyä asiakasnumeroasi lähettämällä tekstiviestin ASIAKASNUMERO numeroon 13520 (viestin hinta 0,25 €). Voit myös pyytää asiakasnumerosi asiakaspalvelusta tämän lomakkeen kautta.
Voinko tehdä tilauksen ulkomaille?
Digi on paras ratkaisu ulkomaille tilattaessa. Saat uutiset reaaliaikaisesti ja näköislehteen pääset käsiksi Mediatunnuksellasi missä ja milloin haluat.
Painettua lehteä ei voi tilata Suomen ulkopuolelle.
Digitilauksen näköislehti vastaa painettua lehteä ja sen voi tilata ulkomaille.
Kuinka voin päättää tilaukseni?
Askarruttaako tilauksen jatkaminen? Haluamme palvella sinua joustavasti, jotta voit jatkaa tilaamista hyvillä mielin. Katso vaihtoehtoja ja vinkkejä tilauksen perumiselle täältä.
Tilauksen voi päättää myös asiakaspalvelumme kautta henkilökohtaisella pyynnöllä. Asiakaspalvelun yhteystiedot löydät täältä.
Kestotilaus laskutetaan jaksoissa ja kätevintä on päättää kestotilaus laskutusjakson päättyessä. Jos asiakas haluaa päättää tilauksen muuhun ajankohtaan, kuin laskutusjakson loppuun, tai vaihtaa esimerkiksi tilausmuotoa, joudutaan muutostilanteessa yleensä joko palauttamaan rahaa asiakkaalle tai siirtämään sitä toiselle tilaukselle. Emme voi tehdä tätä muutoin kuin henkilökohtaisella pyynnöllä. Tarvitsemme myös tiedot mihin ja miten mahdollinen ylimääräinen tilausmaksu palautetaan.
Jos tilaus päätetään kesken tilausjakson, veloitamme jo toimitetuista tuotteista hinnastonmukaisen maksamattoman osan tai palautamme tilaajalle tilausjakson maksetusta summasta jäljelle jääneen osan. Pienin palautettava summa on 10 €, ja veloitamme 5 € suuruisen käsittelymaksun rahan palautuksesta pankkitilille.
Miksi kannattaa valita kestotilaus?
Kestotilaus on helpoin tilaustapa eikä sinun tarvitse huolehtia tilauksen uudistamisesta. Kestotilaus on myös joustavampi; voit tehdä keskeytyksen, josta saat aikahyvityksen tilausjaksoosi. Kestotilaajana saat myös muita erilaisia rahanarvoisia etuja. Lue lisää kestotilaajan eduista täältä.
Voinko keskeyttää tilaukseni jakelun tilapäisesti?
Jos olet kestotilaaja, voit keskeyttää paperilehden jakelun tilapäisesti, esim. loman ajaksi. Voit keskeyttää painetun lehden jakelun määräajaksi vähintään 2 päiväksi ja enintään 6 kuukaudeksi. Tilaukseen kuuluva digitaalinen lukuoikeus jää voimaan painetun lehden jakelunkeskeytyksen ajaksi. Jatkuvassa kestotilauksessa keskeytys hyvitetään tilausaikana painetun lehden osalta siirtämällä seuraavan laskutusjakson alkua eteenpäin. Määräaikaisessa tilauksessa keskeytysaikaa ei hyvitetä. Tarkemmat ehdot. Tee jakelunkeskeytys kätevästi verkossa täältä.
Pelkän verkkotuotteen sisältävää tilausta ei voi keskeyttää eikä käyttämättä jäänyttä lukuaikaa hyvitetä.
Miten teen tilauksen?
Tutustu tuotteisiimme ja valitse itsellesi se tuote, joka sinulle parhaiten sopii. Tilauksen voit tehdä kätevästi verkossa täältä.
Voinko kääntää lehden tilapäisesti toiseen osoitteeseen?
Voit tehdä tilapäisen osoitteenmuutoksen esim. lomaosoitteeseesi tai tuttavasi osoitteeseen, jolle haluaisit lehden väliaikaisesti kääntää. Tee tilapäinen osoitteenmuutos kätevästi verkossa täältä. Voit myös ottaa yhteyttä asiakaspalveluun ja pyytää muutoksen sitä kautta.
Kuinka voin vaihtaa tilaamaani tuotetta?
Jos sinulla on voimassaoleva tilaus, voi tuotteenmuutoksen tehdä pääsääntöisesti vain asiakaspalvelussa esim. lähettämällä sähköpostia asiakaspalveluumme. Verkossa muutosta ei voi tehdä, koska haluamme varmistaa, että kaikki sujuu mallikkaasti: aiempi tilauksesi pitää lopettaa ja sopia jo mahdollisesti maksettujen maksujen siirtämisestä uuden tilauksen hyväksi.
Saanko uutena tilaajana tutustumisalennusta?
Uudelle tilaajalle on aika-ajoin tarjolla tutustumistarjouksia. Tee tilaus tästä!
Miksi verkossa julkaistu erikoislehti ei sisälly paperisen tuotteen tilaukseen?
Verkossa voidaan julkaista esimerkiksi juhlapyhien aikaan erillistä sisältöä, esimerkiksi näköislehtenä erikoislehden muodossa. Erikoislehtien julkaiseminen ja julkaisutiheys vaihtelevat lehtikohtaisesti. Verkossa julkaistut sisällöt ovat käytettävissä vain digin tilaajille, kuten muukin verkossa julkaistu maksullinen sisältö.
Miten jakelunkeskeytys hyvitetään tilaukseeni?
Paperilehden kestotilauksen jakelunkeskeytystä hyvitetään keskeytysajalta tilausaikana siten, että seuraavan laskutusjakson alku siirtyy eteenpäin. Määräaikaisten lehtitilausten jakelunkeskeytyksiä ei hyvitetä. Verkkotuotteiden tilausta ei voi keskeyttää eikä verkkotuotteen käyttämättä jättämisestä voi saada hyvitystä.
Mikäli paperilehden tilaukseen liittyy digitaalinen lukuoikeus (yhdistelmätilaus), jää sen käyttöoikeus voimaan paperilehden jakelunkeskeytyksen ajaksi, kun keskeytys tehdään verkkopalvelun kautta. Jakelunkeskeytys siirtää seuraavan laskutusjakson alkua eteenpäin keskeytysajalla. Hyvitettävästä ajasta vähennetään kuitenkin Verkko-tuotteen normaalihintaa vastaava aika keskeytyksen pituuden perusteella. Jos yhdistelmätuotteen digitaalista lukuoikeutta ei jätetä voimaan jakelunkeskeytyksen ajaksi, voit olla yhteydessä asiakaspalveluumme, jolloin keskeytysaika hyvitetään täysimääräisenä.
Sain tarjouksen tekstiviestillä, jonka lähettäjänä on Sinun Media
Sinun Media on Uutis-Jousen käytössä oleva tekstiviestin lähettäjätunnus. Samaa lähettäjätunnusta käyttävät kaikki Mediakonserni Keskisuomalaisen lehdet.
Näin tunnistat viestin luotettavaksi:
- Olet ollut joskus lehtemme tilaaja ja saat kyseisen lehden tarjouksen
- Linkki ohjaa Uutis-Jousi.fi– tai tilaa.media.fi-alkuiseen osoitteeseen
- Viestin lopussa on ohjeet tekstiviestimarkkinoinnista kieltäytymiseen, esimerkiksi: Jos et halua enää viestejä, lähetä ESTO numeroon 17214.
Jos epäilet viestin aitoutta, mutta haluaisit kuitenkin hyödyntää siinä esitetyn tarjouksen, suosittelemme olemaan suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme tarjouksen lunastamiseksi.
Miten pääsen näköislehteen?
Näköislehden lukeminen edellyttää voimassa olevaa tilausta sekä Mediatunnusta. Näköislehden löydät verkkopalvelumme yläreunan valikosta kohdasta Lehdet. Jos et ole vielä kirjautunut sisälle, sivusto pyytää sinua kirjautumaan Mediatunnuksellasi. Mikäli sinulla ei ole vielä Mediatunnusta, voit luoda sen kirjautumissivulla.
Kun kirjaudu –ikkunassa ruksitat kohdan Muista minut, niin järjestelmä muistaa tunnukset jatkossa. Voit myös tallentaa tunnukset selaimen muistiin. Riippuu selaimesta, millä tavalla kysyy tätä toimintoa. Uusinta lehteä pääset lukemaan klikkaamalla lehden etusivua.
Luo mediatunnus
Linkki näköislehteen löytyy sekä puhelimilla että isommilla näytöillä yläreunan Lehdet-painikkeen takaa. Näköislehden voit lukea myös päivän lehti -sovelluksella.
Siirry näköislehteen
Jos näköislehti ei avaudu luettavaksi, tarkista evästeet. Evästeet on oltava sallittuja, jotta näköislehti avautuu kirjautumisen jälkeen luettavaksi. Jos kirjaudut sisään, eikä sivun oikean reunan Kirjaudu-linkin paikalle ilmaannu nimeäsi, on evästeet todennäköisesti estetty. Voit kokeilla toisella selaimella, tai muuttaa selainasetuksista evästeet käyttöön. Ohessa ohjeet selainkohtaisesti:
Ohje chromelle löydät täältä >>
Ohje firefoxille löydät täältä >>
Ohje IE:lle löydät täältä >>
Mistä löydän näköislehden arkiston?
Miten muokkaan näköislehden ulkoasua?
Tekstiä suurennetaan klikkaamalla hiiren vasenta näppäintä. Toinen klikkaus pienentää sivun alkuperäiseen kokoon. Jos haluat suurentaa sivun haluamaasi kokoon, käytä hiiren rullaa. Eteenpäin pyörittäminen suurentaa ja taaksepäin pyörittäminen pienentää. Sivun kokoa voi muuttaa myös plus- ja miinusnäppäimillä. Tämä on tarkempi tapa kuin hiiren rulla.
Lehti näkyy aukeama kerrallaan. Voit suurentaa sivun niin, että näet vain yhden sivun sisältöjä.
Jos näköislehden sivu ei vaihdu tai jumittaa, kokeile päivittää sivu uudelleen sen ollessa aktiivisena näppäinkomennolla F5. Jos tämä ei auta, voit poistaa välimuistin esimerkiksi näppäinkomennolla Ctrl+ Shift+Delete.
Miten näköislehteä käytetään?
Vasemman ylänurkan painikkeesta klikkaamalla aukeaa lehden sisällysluettelo. Siitä voit siirtyä suoraan haluamallesi osastolle.
Näköislehti-ikkunan oikeassa ja vasemmassa reunassa on nuoli-painikkeet. Niistä voi siirtyä lehdessä eteen- ja taaksepäin. Toinen vaihtoehto on nuolinäppäimet: oikealla siirryt lehdessä eteenpäin ja vasemmalla taaksepäin.
Sivun sisällä voit liikkua nuolinäppäimillä vasemmalle ja oikealle, ylös ja alas. Toinen tapa on painaa hiiren vasen näppäin pohjaan, tartu sivuun ja liikuttele sitä haluamallasi tavalla. Kun haluat siirtyä lehdessä eteenpäin seuraavalle aukeamalla suurennetulta sivulta, klikkaa ensin hiirellä sivu pienemmäksi, ja siirry nuolinäppäimillä tai hiirellä raahaamalla.
Miten voin tulostaa sivuja näköislehdestä?
Näköislehden vasemman reunan valikosta löydät Tulosta sivu –painikkeen. Voit valita tulostusasetuksista koko aukeaman tai vain jommankumman aukeaman sivuista tarkentamalla tulostusaluetta.
Miksi näköislehdessä tulee mainoksia sivujen väliin?
Digitaalisissa tuotteissamme on mainontaa; ajoittain myös erilaista mainontaa kuin esimerkiksi lehdessä. Tarkoitus on että tuotteemme palvelevat entistä paremmin lukijoita sekä ilmoittaja-asiakkaitamme.
Mitä eroa on uutissovelluksella ja päivän lehti -sovelluksella?
Uutissovelluksella pääset lukemaan verkkopalvelumme uutiset. Sen pääset lataamaan vain verkkosivuiltamme, eikä sitä löydy sovelluskaupoista.
Päivän lehti -sovelluksella pääset lukemaan näköislehden liitteineen. Se ei sisällä verkkopalvelumme uutisia. Päivän lehti -sovelluksen voit ladata sovelluskaupastasi.
Mihin aikaan lehti ilmestyy sovelluksessa?
Julkaisemme lehden aamuyöllä, viimeistään klo 2.
Mitä mainoksia sovelluksissa on?
Näköislehdessä on aivan samat mainokset kuin paperilehdessäkin.
Sovelluksessa on ajoittain myös erilaista mainontaa kuin esimerkiksi paperisessa lehdessä.
Tarkoitus on että tuotteemme palvelevat entistä paremmin lukijoita sekä ilmoittaja-asiakkaitamme.
Mitä ovat ilmoitukset ja miten saan ne käyttööni?
Ilmoitukset eli reaaliaikaiset push-viestit tarjoavat sinulle kiinnostavimpia uutisia ja ajankohtaisimpia aiheita suoraan laitteeseesi. Saat ilmoitukset käyttöösi avaamalla sovelluksen valikosta ”Asetukset” ja sieltä Ilmoitukset-kohdan alta ”Hallitse ilmoituksia”. Muuta valintaa kohdassa ”Salli ilmoitukset”. Valintaa muuttamalla saat ilmoitukset joko päälle tai pois.
Miten kirjaudun ulos sovelluksesta?
Asetukset-osiosta löytyy Kirjaudu ulos -painike.
Miten lataan päivän lehden ja löytyykö sovelluksesta vanhoja lehtiä?
Näköislehdet-osiosta löytyy päivän lehti sekä aikaisemmat numerot. Lehti latautuu etusivun kuvaa klikkaamalla. Tai jos haluat lukea offline-tilassa esimerkiksi lentokoneessa, klikkaa Lataa -painiketta.
Voinko muuttaa tekstin kokoa?
Päivän lehti -sovelluksessa saat suurennettua näköislehden tekstiä joko kaksoisklikkaamalla ruutua jutun päältä tai kahdella sormella loitontamalla niitä ruudun päällä. Pääset takaisin alkuperäiseen kokoon esim. kaksoisklikkaamalla ruutua uudestaan.
Katso Asetukset-osiosta kohta ”paperikoon suurentaminen”. Voit säätää paperikokoa lisätäksesi suurennusta.
Voinko tehdä päivän lehti -sovelluksessa hakuja?
Päivän lehti – sovelluksessa ei ole haku-toimintoa.
Mistä saan päivän lehti -sovelluksen? Maksaako sovellus erikseen?
Päivän lehti -sovelluksen pääset lataamaan kunkin käyttöjärjestelmän sovelluskaupasta; IOS: AppStore ja Android: Play-kauppa.
Kirjoita hakuun lehden nimi ja lataa sovellus. Suorat latauslinkit löydät myös osoitteesta Uutis-Jousi.fi/asenna.
Sovellus on ilmainen. Lukemiseen tarvitset voimassa olevan tilauksen sekä Mediatunnuksen.
Mitkä ovat päivän lehti -sovelluksen käyttöjärjestelmävaatimukset?
Sovellukset toimivat seuraavissa käyttöjärjestelmäversioissa:
iOS: iPhone tai iPad, joissa käyttöjärjestelmänä iOS 13 tai uudempi.
Android: Yleisimmät tabletit ja puhelimet, joissa käyttöjärjestelmänä Android 8.0 tai uudempi.
Jos käyttöjärjestelmä on vanhempi versio, eikä päivitettävissä enää, onnistuu näköislehden lukeminen laitteen selaimen kautta lehden verkkosivuilta.
Windows-laitteille emme tarjoa tällä hetkellä erillisiä sovelluksia.
Voiko sovellusta käyttää ilman voimassa olevaa tilausta?
Sovelluksen käyttö edellyttää voimassa olevaa tilausta. Voit tarkistaa helposti tilauksesi sisällön Omat tiedot -näkymästä.
Sovellus herjaa ”Virheellinen käyttäjätunnus tai salasana”, mitä teen?
Ongelmaan voi olla useita ratkaisuvaihtoehtoja.
- Varmista salasanan kirjoitusasu. Sovelluksiin liittyvät kirjautumisongelmat liittyvät usein väärään salasanaan. Useat mobiililaitteet muuttavat tekstikenttään syötettävän tekstin ensimmäisen kirjaimen oletuksena isoksi alkukirjaimeksi, jolloin salasana ei täsmää Mediatunnukseen määritetyn salasanan kanssa. Mikäli et muista salasanaasi tai haluat muuttaa sen, tilaa salasanan vaihtolinkki sähköpostiisi.
- Onhan Päivän lehti -sovelluksen versiosi päivitetty uusimpaan? Käy tarkistamassa tuorein versionumero sovelluskaupastasi (ohje kysymyksessä Sovellus meni jumiin. Mitä teen?).
- Olethan käynyt verkkoselaimen kautta kirjautumassa? Kannattaa kokeilla, että Mediatunnuksesi toimii ja digitilauksesi näkyy omissa tuotteissasi. Näköislehden pääsee lukemaan mobiililaitteissa myös selaimella. Salasanan vaihtaminen Mediatunnukseen voi myös auttaa kirjautumisongelmissa.
- Selaimen muistissa on vanha salasana. Pyyhi salasana kenttä tyhjäksi ja kirjoita salasana uudelleen.
Mikäli et muista salasanaasi tai haluat muuttaa sen, tilaa salasanan vaihtolinkki sähköpostiisi.
Mikäli salasanasi on oikea ja kirjautumisongelma ei poistu, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.
Sovellus meni jumiin. Mitä teen?
- Kirjaudu sovelluksesta ulos ja uudestaan sisään.
- Tarkista, että laitteesi käyttöjärjestelmä on ajan tasalla. Se on hyvä päivittää uusimpaan.
- Tarkista, että laitteellasi on käytössä viimeisin sovellusversio (alla ohjeistus).
- Jos nämäkään ei auta, poista sovellus, käynnistä laite uudelleen ja lataa sitten sovellus uudelleen laitteesi sovelluskaupasta (Play Kauppa tai Apple Store)
Sovelluksen päivittäminen (Android)
- Avaa Google Play Kauppa ‑sovellus
- Napauta oikeassa yläkulmassa olevaa profiilikuvaketta
- Valitse Ylläpidä sovelluksia ja laitteita. Hallinnoi
- Valitse päivitettävä sovellus. Jos sovelluksesta on uusi versio, sen kohdalla lukee ”Päivitys saatavilla”
- Napauta Päivitä
Sovelluksen päivittäminen (iOs)
- Avaa App Store ja vieritä alalaitaan
- Napauta Tili
- Napauta Päivitykset
- Napauta Päivitä sen sovelluksen vieressä, minkä haluat päivittää
Laitteen muisti on täynnä. Kuinka voin poistaa jo ladattuja näköislehtiä?
Lehti ei tullut tai jaettiin myöhässä, mitä teen?
Puuttuvasta lehdestä kannattaa ilmoittaa heti aamulla. Voit ilmoittaa puuttuneesta lehdestä täyttämällä lomakkeen verkossa tai soittamalla jakelupäivystykseemme. Katso jakelun yhteystiedot täältä.
Mitä ovat kuluttajailmoitukset tai perheilmoitukset?
Kuluttajailmoituksilla tarkoitetaan yleisesti kuluttaja-asiakkaiden jättämiä ilmoituksia. Nämä ilmoitukset on tarkoitettu yksityisluonteiseen ilmoitteluun, ei yritysluonteiseen toimintaan.
Kuluttajailmoitus voi olla rivi-ilmoitus, millihintainen kehysilmoitus tai moduulikokoinen ilmoitus. Erityyppisiin kuluttaja-ilmoituksiin voi liittyä myös kestotilaajan etuja, joita voit hyödyntä lehden kestotilaajana ilmoitusta jättäessä.
Perheilmoituksissa voit onnittella tai kiittää ystäviäsi ja perheenjäseniä lehti-ilmoituksella. Jaa lehdessä iloinen perhetapahtuma kuten kihlaus, vauvan syntymä tai vihkiminen.
Mitä ovat osastoilmoitukset?
Osastoilmoitukset ovat ilmoituksia, jotka on järjestelty lehden sivuilla erityyppisten osastojen alle, kuten ”Vuokralle tarjotaan”, ”Myydään”, jne. Osastoilmoitukset löytyvät lehden takaosasta varsinaisen uutissisällön jälkeen. Osastoilmoitukset on tarkoitettu sekä yksityisille henkilöille että yrityksille.
Mitä ovat seura- ja järjestötoiminta -ilmoitukset?
Seura- ja järjestötoiminta -ilmoitukset ovat ilmoituksia, joilla yhdistykset voidat tiedottaa jäseniään järjestön sisäisistä tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista. Palstalle ei voi jättää ilmoituksia, jotka koskevat kaikille avoimia yhdistyksen järjestämiä tapahtumia.
Mitä ovat kuolinilmoitukset ja surukiitokset?
Kuolinilmoituksella ja surukiitoksella voit muistaa vainajaa ja kiittää vainajan hoitoon osallistuneita hyvästä hoidosta sekä läheisiä ja ystäviä osanotosta ja myötäelämisestä.
Miten jätän ilmoituksen?
Ilmoituksen voit jättää verkossa, sähköpostilla tai soittamalla. Asiakaspalvelun yhteystiedot ja aukioloajat löydät yhteystiedoista.
Mikä on Menoinfo?
Menoinfo on Mediatalo Keskisuomalaisen tapahtumapalvelu, joka kerää ympärilleen alueen kiinnostavimmat tapahtumat. Menoinfo-palveluun ilmoitetuista tapahtumista tehdään kooste myös paperilehteen.