Ylä-Karjala vaihtaa ilmestymispäivänsä keskiviikolle 12.8.2026 alkaen. Samalla myös Lieksan Lehti siirtyy ilmestymään keskiviikkoisin.
Ilmestymispäivän muutoksen tavoitteena on palvella lukijoita, ilmoittajia ja yhteistyökumppaneita entistä paremmin. Muutos parantaa erityisesti paperilehden saatavuutta Postin varhaisjakelun päättymisen jälkeen ja auttaa varmistamaan, että myös etätilaajat saavat lehtensä ilmestymisviikon aikana.
– Ilmestymispäivän muuttaminen vastaa sekä lukijoiden että ilmoittajien toiveisiin. Samalla voimme varmistaa, että esimerkiksi loppuviikon tapahtumat ja tarjoukset tavoittavat lukijat aiempaa paremmin, kertoo päätoimittaja Anu Saarelainen.
Muutos vaikuttaa myös lehden tuotantoaikatauluun: lehti painetaan jatkossa tiistaiaamuna. Verkkolehti palvelee lukijoita tuttuun tapaan ajankohtaisilla uutisilla päivittäin, eikä ilmestymispäivän muutos vaikuta rivi-ilmoitusten jättöaikoihin.
Ensimmäinen keskiviikkona ilmestyvä Ylä-Karjala julkaistaan 12. elokuuta 2026.