Tiedotteet

Kiviä taskussa Verkatehtaalla perjantaina 3.11. klo 19

Kiviä taskussa

Verkatehtaalla perjantaina 3.11. klo 19.00

Martti Suosalon ja Mika Nuojuan tähdittämä Kiviä taskussa on ilmiö suomalaisella teatterikentällä.

Suomen pitkäikäisimmäksi teatteriesitykseksi tituleerattu kahden miehen esitys sai ensi-iltansa vuonna 2002 ja on siitä asti esittänyt loppuunmyydyille saleille. Tarina alkaa siitä, kun 35-vuotiaat luuserit Charlie (Suosalo) ja Jake (Nuojua) menevät avustajiksi Irlannin maaseudulla kuvattavaan amerikkalaiseen elokuvaan ja joutuvatkin tekemään aivan muuta kuin ennakkoon aavistavat.

Kaksikko vaihtaa lennossa roolista toiseen näytellen viittätoista eri roolia ikään tai sukupuoleen katsomatta. Kiviä taskussa on traaginen, mutta samalla julmetun hauska. Suosalo ja Nuojua hyppäävät salamannopeasti roolista toiseen vaatteita vaihtamatta. Näyttelijät muuntuvat eri hahmoksi näyttelijäntyöllä: ilmeillä, äänellä, asennoilla, eleillä, olemuksella. Kun Martti Suosalo keimailee Hollywoodkaunottarena, katsoja ei näe yli 50-vuotiasta suomalaista miesnäyttelijää, vaan kauniin filmitähden…

Peruslippu 45 €
(Hintaan lisätään Ticketmaster tilausmaksu: Myyntipisteiltä 2 €/tilaus tai verkkokaupassa 1,50 €/tilaus. Verkatehtaan lipunmyynnistä tilausmaksua ei veloiteta.)

Normaalihintaiset liput voi ostaa verkosta ticketmaster.fi
Etulippuja rajoitettu määrä. Etuhintaiset liput voi lunastaa vain Verkatehtaan lipunmyynnistä Hämeen Median etukorttia vastaan. Rajoitus 2 etulippua / kestotilaaja.

Lisää Saikkua, kiitos! OSA 2. Verkatehtaalla perjantaina 1.12. klo 19

Lisää Saikkua, kiitos! OSA 2.

Verkatehtaalla perjantaina 1.12. klo 19.00

Lisää Saikkua, kiitos! on huippusuositun Saikkua, kiitos! – trilogian toinen osa. Esityssarjan ensimmäinen osa, Saikkua, kiitos! OSA 1. on kerännyt yli 250 000 katsojaa ja sitä on esitetty yli 500 kertaa. Jatko-osassa meno vaan paranee ja vauhti kiihtyy. Jälleen kilpaillaan lääkäreiden SM- mestaruudesta ja mitenköhän lääkäri liittyy 80-vuotta täyttävän anopin syntymäpäivälahjaan? Paljon on siis uutta ja tutkimatonta materiaalia. Miten muuten voisi ollakaan? Toki mukana on myös Ismo Leikolan jatko-osaan tekemät ratkiriemukkaat laulut, joissa mm. ylistetään tiukoilla olevia sairaanhoitajia.

Lavalla sama kolmikko, Jukka Rasila, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen. Tervetuloa!

Peruslippu 35 €
Kestotilaajat 29 €
(Hintaan lisätään Ticketmaster tilausmaksu: Myyntipisteiltä 2 €/tilaus tai verkkokaupassa 1,50 €/tilaus. Verkatehtaan lipunmyynnistä tilausmaksua ei veloiteta.)

Normaalihintaiset liput voi ostaa verkosta ticketmaster.fi
Etulippuja rajoitettu määrä. Etuhintaiset liput voi lunastaa vain Verkatehtaan lipunmyynnistä Hämeen Median etukorttia vastaan. Rajoitus 2 etulippua / kestotilaaja.

”Suomineito 30 vuotta estradilla” Hämeenlinnan teatterissa to 23.11. klo 19

”Suomineito 30 vuotta estradilla”

Hämeenlinnan teatterissa torstaina 23.11. klo 19.00

Heidi Kyrö teki historiaa laulamalla suoraan ihmisten sydämiin ja valtaisaan kansansuosioon vain 15-vuotiaana Seinäjoen Tangomarkkinoilla 1993. Tuosta hetkestä käynnistyi laulajan ura, josta Heidi oli haaveillut 3-vuotiaasta lähtien. ”Minusta tulee isona Paula Koivuniemi”, pikku-Heidi oli sanonut.

Kolmeenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon: tuhansia erilaisia esiintymisiä, levytyksiä ja hittejä, teatteriproduktioita, juontotöitä niin tv:ssa kuin radiossa, sekä mm. ääninäyttelijän ylistetty työ Disneyn ”Mulanina”. Lisäksi Heidi on lukenut äänikirjoja vuodesta 2009 lähtien. ”Suomineito 30 vuotta estradilla” -konsertti juhlistaa monipuolisen uran eri vaiheita. Ohjelmisto koostuu Heidille tärkeistä levytyksistä, leikaten läpi koko sen tyylilajien skaalan, joita kolmeenkymmeneen vuoteen on mahtunut.

Kuullaanko konsertissa siis myös tangoa? Se selviää juhlailtana Hämeenlinnan teatterin lavalla.

Peruslippu 36 €
Kestotilaajat 29 €
(Hintaan lisätään Lippu.fi toimitusmaksu: Myyntipisteiltä 3 €/tilaus, verkkokaupassa 1,50 €/tilaus ja R-kioskeilta 3 €/tilaus + 1 €/lippu. Verkatehtaan lipunmyynnistä tilausmaksua ei veloiteta.)

Hämeenlinnan Teatterin lipunmyynti palvelee Verkatehtaalla os. Paasikiventie 2 (ark. 10-17) tai p. 0600 16060 (0,76 €/min+pvm).

Lippu.fi: p. 0600 900 900 (2€/min+pvm) ma-la klo 9–21, su klo 10–18.

HUOM! Etuhintaiset liput voi lunastaa vain Verkatehtaan lipunmyynnistä Hämeen Median etukorttia tai mobiilipalvelua vastaan. Raj. 2 etulippua / kestotilaaja. Etulippuja rajoitettu määrä.

Näkymätön nainen Hämeenlinnan teatteri to 4.5. klo 19

Näkymätön nainen

Hämeenlinnan teatteri to 4.5. klo 19

Kuka putoaa kärryiltä ja miksi?

Musiikkinäytelmä Näkymätön nainen kertoo naisesta yhteiskunnan ulkoreunalla. Hän haluaa tietää, miksi hänestä tuli sivullinen, jälkeen jätetty, alle tallattu ja näkymätön. Esitys tutkailee naisen urbaania syrjäytymistä musiikin ja raivoisan komedian keinoin. Näytelmä lauluineen on näyttelijä Satu Silvon 60-vuotisjuhlaesitys ja vierailee Hämeenlinnan teatterissa vain torstaina 4.5.!

Esiintyjät: Satu Silvo, Veera Railio ja Maija Ruuskanen
Käsikirjoitus: Reidar Palmgren ja Pasi Lampela
Ohjaus: Markus Järvenpää

Peruslippu 36 €
Kestotilaajat 32 €
(Hintaan lisätään Lippu.fi toimitusmaksu: Myyntipisteiltä 3 €/tilaus, verkkokaupassa 1,50 €/tilaus ja R-kioskeilta 3 €/tilaus + 1 €/lippu. Verkatehtaan lipunmyynnistä tilausmaksua ei veloiteta.)

Hämeenlinnan Teatterin lipunmyynti palvelee Verkatehtaalla os. Paasikiventie 2 (ark. 10-17) tai p. 0600 16060 (0,76 €/min+pvm).

Lippu.fi: p. 0600 900 900 (2€/min+pvm) ma-la klo 9–21, su klo 10–18.

HUOM! Etuhintaiset liput voi lunastaa vain Verkatehtaan lipunmyynnistä Hämeen Median etukorttia tai mobiilipalvelua vastaan. Raj. 2 etulippua / kestotilaaja. Etulippuja rajoitettu määrä.

Aromaa & Friends Hämeenlinnan teatteri to 27.4. klo 19

Aromaa & Friends

Hämeenlinnan teatteri to 27.4. klo 19

Teatterinäyttämöiltä ja vuoden 2022 The Voice of Finland -laulukilpailusta tuttu Aleksi Aromaa ystävineen konsertoi Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämöllä huhtikuussa. Konsertissa kurkistetaan Aromaan aiemmin julkaisemattomaan tuotantoon, ja kuullaan tarkoin valittuja lainoja soulin ja jazzin maailmasta, sekä parhaita paloja laulajan uralta musiikkiteatterin parissa.

Luvassa on tunnelman täyteinen ilta, kun Aromaa yhtyeineen täyttää salin svengaavalla soitolla ja vahvalla tulkinnalla. Tuttuja ja tuntemattomia lauluja, tarinoita matkan varrelta ja lämminhenkistä läsnäoloa, tätä kaikkea on tiedossa tässä ainutlaatuisessa konsertissa!

Kokoonpano: Aleksi Aromaa – laulu | Rob Dominis – koskettimet | Antti Paranko – kitara | Sampo Tiittanen – basso | Thomas Törnroos – rummut

www.aleksiaromaa.com